The European Court of Human Rights as a Developer of the General Doctrines of Human Rights Law. A Study of the Limitations Clauses of the European Convention on Human Rights

Tämän vuoden syyskuussa juhlittiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 50-vuotista voimassaoloa. Kyse on yleiseurooppalaisesta ihmisoikeussopimuksesta, joka koskee 44 valtiota ja lähes 800 miljoonaa ihmistä eli melkein kaikki eurooppalaiset valtiot ovat liittyneet sopimukseen. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1990. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ansiosta ihmisoikeudet ryhdyttiin ottamaan vakavasti suomalaisissa tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Vuonna 1995 toteutettu perusoikeusuudistus on vahvistanut tätä kehityssuuntaa.\n\nIhmisoikeussopimus takaa yksilöille mahdollisuuden valittaa Strasbourgissa toimivalle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle ihmisoikeusloukkauksista sen jälkeen kun kansalliset oikeussuojakeinot on ensin käytetty. Ihmisoikeustuomioistuimesta on kehittynyt merkittävä tekijä ihmisoikeuksien turvaajana. Ihmisoikeustuomioistuin antaa vuosittain yli 800 tuomiota, jotka sitovat jäsenvaltioita. Niiden on pyrittävä korjaamaan tuomiossa todettu loukkaus, joskin valtio voi valita korjaamisen keinot. Yksittäistapauksessa kansallinen päätös voidaan purkaa. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu voi johtaa kansallisen lainsäädännön tai hallintokäytännön uudistamiseen.\n\nHL Jukka Viljasen väitöskirjatutkimus käsittelee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkitsijana ja ihmisoikeuksien yleisten oppien kehittäjänä. Oikeudelliselta kulttuuriltaan hyvin erilaisten valtioiden näkökulmasta ihmisoikeustuomioistuimen määrittelemät yleiset opit ovat tärkeitä. Olennaista on erilaisten tulkintaperiaatteiden määritteleminen siten, että ne takaavat sopimuksen mahdollisimman hyvän soveltamisen kansallisella tasolla.\n\nIhmisoikeussopimuksen tulkinta on luonteeltaan dynaamista\n\nTutkimuksessa arvioidaan ihmisoikeustuomioistuimen roolia nykyisessä kehitysvaiheessa. Tulkintaratkaisujen sovellettavuuteen ja yleistettävyyteen liittyy ongelmia. Strasbourgin tuomioistuimen toimintaa leimaa toisaalta toimiminen auktoritatiivisena tulkitsijana ja toisaalta pyrkimys varovaiseen ratkaisutoimintaan ja subsidiaariseen rooliin suhteessa kansallisiin toimijoihin. Ensisijainen vastuu ihmisoikeuksien turvaamisesta on jäsenvaltioilla, mutta olennaista koko järjestelmän kannalta on, että ihmisoikeustuomioistuimen keskeinen asema sopimuksen tulkitsijana säilyy. Sopimusta on tulkittava tämän päivän valossa ja ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnalle on luonteenomaista dynaamisuus.\n\nYleisiä oppien kehittymistä tarkastellaan tutkimuksessa rajoituslausekkeiden avulla. Ihmisoikeussopimuksessa rajoituslausekkeita on mm. sananvapautta ja yksityis- ja perhe-elämän suojaa koskevien sopimusmääräysten yhteydessä. Lausekkeet ovat periaatteiltaan samanlaisia. Niissä asetetaan kolme ehtoa, joiden pitää täyttyä, jotta julkisen vallan puuttuminen sopimuksen turvaamaan oikeuteen olisi sallittua: rajoituksen tulee olla lainmukainen, sillä pitää olla hyväksyttävä peruste ja rajoituksen pitää olla välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa.\n\nLainmukaisuus asettaa laadullisia kriteereitä säädöksille. Niiden tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, jotta yksilö voi tietää toimiensa seuraukset ja toisaalta viranomaisten vallan väärinkäyttö voidaan estää. Rajoituksen hyväksyttävän perusteen määrittelemiseksi sopimusmääräyksessä on tyhjentävä luettelo.\n\nKolmas edellytys on rajoituksen välttämättömyys demokraattisessa yhteiskunnassa. Tällöin tuomioistuin tarkastelee kolmea asiaa: onko puuttumiselle painava yhteiskunnallinen tarve, ovatko puuttuminen ja tavoiteltava hyväksyttävä päämäärä oikeassa suhteessa keskenään ja onko puuttumiselle olemassa relevantit ja riittävät perusteet? Kyse on kokonaistulkinnasta, suhteellisuustestistä ja perustelujen arvioinnista. Monimutkaiseksi välttämättömyyden testaamisen tekevät punnintaan liittyvät lukuisat muuttujat, joiden vaikutusta osana kokonaisharkintaa ei ole helposti määriteltävissä. Välttämättömyystestin tarkkuuteen vaikuttaa asianomaisen oikeuden luonne, mihin oikeuden osaan puuttuminen kohdistuu, puuttumiseen liittyvä hyväksyttävä peruste sekä loukkauksen vakavuus. Myös eurooppalaisen standardin olemassaolo vaikuttaa harkintaan, minkä lisäksi kansainväliset trendit voidaan nostaa lisäperusteluina mukaan tarkasteluun.\n\nTutkimuksessa on arvioitu suhteellisuustestiä ja siihen liittyviä muuttujia eri oikeuksien kohdalla. Ratkaisukäytännön ymmärtämistä auttaa tapausten hahmottaminen jatkumoina eli kontinuumeina. Hankalimmat ratkaisut liittyvät lasten huostaanottotilanteisiin tai ulkomaalaisten oikeuksia koskeviin tapauksiin. Vaikka valtiolle myönnetään varsin laaja harkintamarginaali näissä kysymyksissä, tämä ei tarkoita, että ihmisoikeustuomioistuin ei voisi puuttua kansallisten viranomaisten arvioon käytetyistä keinoista. Erittäin voimakkaat puuttumiset yksilölle turvattuun oikeuteen ? kuten huostaanotto ? edellyttävät ihmisoikeustuomioistuimelta tarkempaa rajoituksen testaamista. Ihmisoikeustuomioistuimen tärkein lähtökohta on Euroopan ihmisoikeussopimuksen asema yksilöiden ihmisoikeuksia suojaavana kansainvälisenä sopimuksena.